Maanantaina kävimme kahdessa eri paikassa töissä. Ekassa paikassa vain suojailimme. Kävimme toisesta paikasta hakemassa kaihtimia. Kävimme myös työkaverimme kanssa syömässä. Tiistaina kävimme ensimmäisessä talossa tekemässä työt valmiiksi ja sitten hioimme kaihtimia työpajalla. Keskiviikkona kävimme ensin yhdellä talolla maalamassa ikkunalaudan ja sitten lähdimme toiselle työmaalle maalaamaan ja kittaamaan seiniä ja kattoja. Torstaina samassa paikassa kittailemassa ja maalaamassa. Perjantaina saatiin valmiiksi maalauksia ja kittauksia. Sen jälkeen siivosimme valmiista huoneista suojia pois.
Viikko alkoi sateella ja kylmällä säällä. Onneksi pääsimme tekemään sisällä töitä, mutta sielläkin oli vähän kylmä. Maanantaina hioimme ja kittasimme ikkunaluukkuja työpajalla. Tiistaina ja keskiviikkona olimme rikkaan ilkeän saksalaisen huvilassa maalaamassa konehuonetta. Ei ollut kivaa, koska omistaja oli todella ilkeä ja työ oli epämukavaa. Torstaina olimme taas työpajalla tekemässä ikkunaluukkuja. Hioimme niitä ja poistimme ylimääräistä kittiä. Työviikot olivat osittain kivoja, mutta suurimmaksi osaksi tylsiä. Pääsimme molemmat tekemään uusia asioita, mutta suurimmaksi osaksi työ oli samanlaista kuin suomessa. Espanjassa työ tehdään vähän huolimattomasti ja sotkuisesti ja se oli hieman järkyttävää.
Kommentit
Lähetä kommentti